Saa nähdä, olenko maanantaina yksin koko kaksituntisen vai ehtiikö Maire mukaan, sitä en tiedä ollenkaan. Mutta ihan hyvällä mielellä ollaan, mennään reippaasti!
No miksei, kyllä sitä ainakin valmiina oltaisiin! Monet sanovat minulle, että ilman muuta kannattaa odottaa, viimeksi taisivat linja-autonkuljettajat siitä sanoa. Marko sanoi siitä jo heti tammikuussa, suunnitellessani Taalintehtaalle menoa ensimmäisen kerran. Kyllä mä tykkään myös talvesta Taalintehtaalla, olen kokenut sen jo useamman vuoden ajan, kun on siellä asunut.
Tosi hienoa! En olisi ikinä voinut kuvitella, kuinka hieno mun loppuviikosta voisi tulla. Kun keskiviikkona lauloin tulevan konsertin kappaleen. ajattelin laulavani sen juuri Markolle kiitokseksi tästä vuodesta. Toivottavasti kohdalle osuisi kerta, että pääsisi Taalintehtaalle asti. se olisi mukavaa!
Että Hetan Kodan ripari oli onnistunut! Se oli todella hieno juttu, kyllä Markoa kuunnellessa tuli sellainen olo, että ripari oli mieluisa myös hänelle. Syntymäpäivänsäkin sai viettää riparilaisten kanssa, hieno juttu!
Kommentit
Lähetä kommentti